perjantai 30. tammikuuta 2015

Shanghailaisten toisen lapsen politiikka



Yleuutiset kertoi 29.1.2015, että viime keväänä Shanghaissa löysennettiin yhden lapsen politiikan rajoituksia, mutta lupa hankkia toinen lapsi ei ole tuottanut toivottua tulosta. Ensimmäisen vuoden aikana vain viisi prosenttia perheistä oli hakenut lupaa hankkia toinen lapsi, vaikka lupaa olisi voinut hakea 90 prosenttia perheistä.

Asiasta on myös tutkittua tietoa, sillä Fudanin yliopiston (Shanghai) sosiaalitieteiden tutkimusyksikkö julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jossa selvitetään 1980-luvulla syntyneiden elinoloja. Siinä selvitettiin mm. avioliittoa, työtä, muuttoliikettä, asumista, koulutusta ja lasten hankintaa. 1980-luvulla syntyneet kuuluvat ensimmäiseen sukupolveen, joka on varttunut yhden lapsen politiikan aikana, ja tutkimus antaa kattavan kuvan maailmasta, jossa 1980-luvulla syntyneet nykyään elävät. Koko tutkimus kattaa Jangtse-joen suiston talousalueelta Zhejiangin ja Jiangsun maakunnat sekä Shanghain. Alueella on 16 kaupunkia, ja vaikka se on vain 1 % Kiinan pinta-alasta, väestöstä 8 % asuu siellä. Ensimmäisessä vaiheessa  julkaistavana on vain Shanghaissa tehtyjen haastattelujen tulokset. Shanghaissa haastattelut tehtiin 80 alueella, ja vastauksia saatiin 2367 kappaletta.  Haastattelut on tehty vuonna 2013, joten haastateltavat ovat olleet haastatteluhetkellä 25–34 –vuotiaita.

Vaikka Kiinassa on voimassa yhden lapsen politiikka, lapsiluku on tärkeä.  Tutkimukseen osallistuneiden lapsilukutoive on pieni, 40 % haluaa yhden lapsen, 56 % mielestä kaksi lasta olisi ihanne.  Keskimääräinen toive on 1,59, mikä on paljon pienempi kuin USA:ssa mutta suunnilleen sama kuin Japanissa. Maalais- ja kaupunkilais-hukoun omaavien lapsilukutoiveissa ei ole suurta eroa.

Vähintään ylempitasoisen yliopistokoulutuksen omaavista lähes kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että paras lapsiluku olisi kaksi. Tämä on korkeampi osuus kuin muilla koulutustasoilla. Vaikuttaa siltä, että kalliiksi tuleva toisen lapsen synnyttäminen ei estä korkeasti koulutettuja pitämästä toisen lapsen hankintaa hyvänä asiana.

Lapsilukutoive ja yhden lapsen politiikka eivät ole kaukana toisistaan. Niistä, joiden mielestä yksi lapsi on ihanne, 94 % aikoo tehdä vain yhden lapsen. Kahta lasta ihanteena pitävistä haastatelluista 75 % suunnittelee hankkivansa kaksi lasta ja 25 % aikoo hankkia kuitenkin vain yhden lapsen.

Vaikka Shanghaissa on tarjottu, kuten Ylen uutisessa mainitaan, lisähelpotusta toisen lapsen hankintaan, elinkustannukset ovat kuitenkin korkeat ja lasten hyvä koulutus on erittäin kallista. Siksipä, vaikka 56 % shanghailaisista 80-luvulla syntyneistä pitää kahta lasta perheessä ihanteena, toive ei ole kaikille realistinen taloudellisten syiden vuoksi. Fudanin yliopiston tutkimuksen haastateltavat kuuluvat helpotuksen piiriin, sillä saman tutkumuksen mukaan lastenhankita keskittyy naisilla 30-vuoden, miehillä 31-vuoden ikään. Toisen lapsen hankinta tulee luonnollisesti vasta sen jälkeen. Haastatellut henkilöt ovat tänä vuonna 27-36 -vuotiaita.

Lähteet:
http://news.fudan.edu.cn/2014/0423/35959.html 
http://yle.fi/uutiset/shanghain_kehotus_lisata_lapsilukua_ei_ole_tuottanut_tulosta/7767865

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti